Iso-Melkuttimen reitti

2.1. tehtiin ekstempore päivävaellus Lopelle. Kierrettiin Iso-Melkuttimen reitti. 6,9km kun lasketaan matkat autolta järven rantaan ja takaisin. Nyt vaellus vielä onnistui mukavasti kun lunta ei ollut kuin ohut kerros maassa. Saman olivat huomanneet muutkin. Vaikka ei voi sanoa että reitti oli vilkas niin nähtiin kuitenkin useampia koiranulkoiluttajia, pari sauvakävelijää, pilkkijöitä ja retkeilijöitäkin.

Edellisenä iltana säntäilin ympäri kämppää kun hain tavaroita reppuun. Vaikka kyse olikin vain päiväretkestä niin yllättävän paljon tarvitaan tavaraa jo puhtaasti luonnossa ruokailuun. Varsinkin jos tarkoitus on lämmittää ruoka paikanpäällä. Taaperon mukana olo tuo myös oman lisänsä. Isolla repulla kuitenkin pärjäsi hyvin. Rinkkaa ei tarvittu. Minä en ole myöskään niitä jotka osaisivat luonnostaan pakata kevyesti. Otain kaikenlaista ihan vaan varoiksi mukaan. Nyt ei kuitenkaan tullut juurikaan turhia juttuja kannettua.

• Istuinalustat
• Taukoviltti
• EA-pakkaus
• Retkikeitin ja kaasupullo
• Termoksessa lämmintä glögiä
• Ruokailuvälineet (aikuisille vain aseet ja mukit, lapselle myös lautanen)
• Retkiruuat
• vessa-/talouspaperia
• Puukko/linkkuveitsi
• Tulitikut
• Kosteuspyyhkeitä
• Varavaippoja
• Riepu (yleishyödyllinen kangaskappale lapsen kanssa missä vain. Tässä tapauksessa vaipanvaihtoalustana)
• Sytykepaperia (kun ei tiennyt taukopaikan varistelutasosta)
• Pari kuivaa ja lämmintä klapia (luen edellinen)
• Pullollinen vettä ruokien valmistukseen ja juotavaksi
• Roskapussi ja lapsen kanssa myös likapyykkipussi

Sitten se mitä en tälläkään kertaa älynnyt että taukovaatteet erikseen. Viltti oli ihan hyvä matkassa, mutta villapaita reppuun ja vasta tauolla päälle. Tuli nimittäin aika lämmin kävellessä. Lapselle olisi voinut ottaa myös varoiksi yhden sisävaatekerraston jos olisi vaippa vuotanut pahasti.

Lapsi kulki kantorepussa (Wompat) ja siksi piti pukea kunnolla päälle. Sisävaatteiden päälle laitettiin villapaita ja villaiset haalarihousut. vaikka oli aika hullunkurisen näköinen pakkaus kun paksu paita oli housujen sisäpuolella niin kiitin tätä oivallusta kun piti vaihtaa vaippa kenttäolosuhteissa.
Jalassa pienellä oli kahdet villasukat (päällimmäiset reilua kokoa, että ei tule liian tiivis paketti) ja reilun kokoiset hupikkaat. Villa kannattaa laittaa suoraan iholle jos vaan mahdollista. Niin on aina lämpimämpi kuin jos on tekokuitu välissä. Käteen villalapaset ja nahkarukkaset.

Poskia yritettiin vähän suojata laittamalla pipo jossa on mukana kaulaliina. Tuulisella säällä olisi nostettu huppu päähän. Kaiken päälle toppahaalari.

En tiedä olisiko kantotakin kanssa helpompaa vai vaikeampaa kun kuitenkin taukopaikalla piti saada lapsi selästä. Ei ole kokemusta kantotakeista.

Lapsen kulkeminen repussa tarkoittaa tietysti sitä että toiselle jää kannettavaksi kaikki tarpeisto (tai ainakin suurin osa). Lähiömutsi  kantaa hienosti lasta edessä ja rinkkaa selässä. Ja näin se täytyisikin toimia jos pidemmälle reissulle lähtisi ja kantamuksia olisi jaettava. Minusta lapsen kantaminen edessä on kuitenkin aika raskasta puuhaa ja siinä ei oikein tahdo nähdä kaikkia juuria ja kuoppia niin mieluummin kannan selässä jos mahdollista.

 Valittiin Iso-Melkuttimen reitti pituutensa ja sijaistinsa puolesta. Tunnin verran autolla suuntaansa ja Kävelymatka sellainen että sen jaksaa kyllä kävellä kylmiltäänkin.

Alkumatkasta oli paljon tällaisia sahattuja puita. Onkohan tässä tarkoitus kelottaa niitä pystyyn vai mikä lienee syynä moiseen?

 Polku kulki ihan alkua ja loppua lukuunottamatta rantoja pitkin. Lähdettiin kiertämään järveä vastapäivään. Pohjoisen kautta sinne ja etelän puolta takaisin. Nyt jos lähtisin uudestaan niin valitsisin varmaan toisen kiertosuunnan. Etelässä oli enemmän korkeuseroja. Polku nousi harjuille ja laskeutui alas ja nousi taas ylös. Täydellä vatsalla ja väsyneillä jaloilla olisi ollut mukavampi kulkea tasaisemmalla maalla.

Reitin varrella oli paikka jossa väkeä oli lähdössä sukeltamaan.

Käpytikka

Reitin länsipäässä sijaitseva laavu oli mukavasti kahden kumpareen välissä suojaisassa paikassa ja rakenteeltaankin jo ihan tuulensuojainen. Vaikka nyt ei pahemmin viima käynytkään niin pienikin tuuli lisää pakkasen purevuutta yllättävän paljon. Joka tapauksessa sää oli meille suosiollinen. Lämpötila oli yli -10C ja päivä oli kirkas. Tauon aikana aurinko alkoi paistaa ja taivaalta leijailevat lumihiutaleet tekivät maisemasta satumaisen. Parempaa retkisäätä en olisi voinut toivoa.

Laavun varustelu oli hyvä. Puuta oli melko vähän, mutta se oli kuivaa. Sytykettä löytyi ja samoin tulitikut! (Olivatko voineet unohtua joltain vai kuuluuko laavun varustuksiin yleensä tulitikut?

Tulipaikka oli reunustettu metallilla ja siihen oli metallinen kansi päälle. Nuotion sai siis kyhätä kuivalle alustalle. Lisäksi tulen ylle sai käännettyä koukun ja ritilän. Laavulla oli myös, ilmeisesti kalan paistamista varten, sellainen metallisysteemi missä on kaksin puolin verkkoa ja ruoka litistetään siihen väliin (anteeksi, en tiedä sen nimeä).

Vessat olivat siistit ja yleisesti laavu oli minusta ympäristöineen todella hyvässä kunnossa.

Eväänä meillä oli retkimuonapusseja. Välimeren broileripastaa. Sen lisäksi tein kotona eväsleivät joita sitten lämmiteltiin muotiolla. Ulkona ruoka kyllä maistuu niin paljon partemmalta.
Ainut vika oli retkimuonan suolaisuus. Se oli siis aivan tulisuolaista. Tietysti siihen osaa varautua aina kaikkien valmisruokien kohdalla kun itse syö yleensä kohtalaisen vähäsuolaista ruokaa, mutta jotenkin se silti hätkähdyttää. Jos joku tietää vähäsuolaisia kuivapastoja tai retkiruokia niin otan tulevaisuutta ajatelleen mieluusti vinkkejä vastaan.



Muutenkin hyvät retkimuonavinkit ovat aina tervetulleita :)
Kun edellisen kerran olimme liikenteessä tehtiin kotona maitojauheesta, leivinjauheesta ja jauhoista valmis kuivasekoitus lettutaikinaa varten (taisi siinä ripaus suolaakin olla). Paikanpäällä sekoitettiin vesi ja paisteltiin letut. Syötiin sokerin kanssa ja kyllä maistui!

Maisema laavun viereisestä niemenkärjestä.

Paluumatka kävikin sitten jo vähän voimille, mutta vasta ihan viimisellä kilometrillä alkoi jalkapohjissa tuntua että oli kävelty. Pitäisi tosiaan saada itsensä taas tuosta kaamoshorroksesta liikkeelle että saisi kartutettua vähän kuntoa jos kesällä tekisi ihan yöreissun jonnekin.

Aurinko alkoi jo laskea kun taaperrettiin alkuiltapäivästä takaisin päin.

Laavu lähellä parkkipaikan risteystä vaikutti myös ihan kivalta ja toimivalta vaikkakaan ei yhtä viihtyisältä kuin järven toisessa päässä.

Kotimatkalla pienin retkeilijä simahti täysin. Sitä se ulkoilu (ja päiväunien viivästyminen) teettää. Harmi kun unohdin laittaa askelmittarin. Olisi ollut hauska nähdä millaisia lukuja siihen olisi kertynyt.